Valmistuin 31.5.2024 osteopaatiksi Metropolian ammattikorkeakoulusta. Kiinnostuksen kohteitani ovat optimaalinen liike, ihmiskehon anatomia, kasvunihme ja hyvinvoiva, maukas ja elinvoimainen arki.
Koulutukseltani olen myös kasvatustieteiden maisteri KM ja työskentelin yläkoulussa ja lukiossa kymmenen vuoden ajan liikunnan ja kotitalouden opettajana. Ennen opettajan uraani työskentelin tanssijana ja akrobaattina mm. Kaupunginteatterin musikaalissa, Step up -tanssikoulun lukuisissa produktioissa yritystilaisuuksissa, lasten tapahtumissa, kiertueilla ja laivoilla, sekä Pro Jam -ryhmän kanssa tanssijana/akrobaattina messuilla ja erilaisissa tuoteesittelytilaisuuksissa.

Valmensin telinevoimistelua maajoukkueurani jälkeen. Voitin telinevoimistelu-urani aikana Pohjoismaiden mestaruuden junioreissa ja sain SM-mitaleja. Olen opettanut myös tanssia ja joogaa lapsille ja aikuisille. Kesästä 2021 olen ollut töissä myös ravintola-alalla tarjoilijana.
Joogaan olen saanut koulutukseni eri paikoissa kuten Balilla, New Yorkissa, Villa Mandalassa, Yoga Nordicissa, Vertical clubilla, Jutta Aallon anatomia kurssilla ja myös verkossa Cosmic kids yoga- kurssilla sekä House of om 200h kurssilla. Erityisesti olen kouluttautunut ilmajoogaan, lasten joogaan ja yin joogaan. Kokeilin joogaa ensimmäisen kerran 17-vuotiaana ja siitä lähtien olen ollut rakastunut siihen tuntemukseen, jonka se antaa. Se tekee osteopatian tavoin olon kevyeksi, onnelliseksi ja rauhalliseksi, kun veri kiertää vapaasti kehossa. Kun kehon nesteet pääsevät virtaamaan vapaasti, keho voi pitää huolta itsestään ja pysyä terveenä.
Kesällä 2021 kävin ihanan yin-joogaopettajille suunnatun jatkokoulutuksen, jossa yinjoogatuntiin tuodaan mukaan hoidollisia elementtejä kiinalaisesta lääketieteestä. Opettamieni sarjojen teemoja ovat mm. palautuminen, elinvoima ja sen keskittäminen sekä ruoansulatus. Palautumiseen ja elinvoiman lisäämiseen keskittyvät tunnit sopivat erityisen hyvin yrityksen työntekijöiden hyvinvointia tukemaan.

Lapsille ohjaaminen on aina ollut mielestäni energisoivaa ja innostavaa. Minulla on kaksi lasta ja kaksi bonuslasta. Lastenjoogatunneilla opetetaan lapsille rauhoittumisen, hengittämisen, anatomian ja kehon kuuntelun taitoja satumaailmojen avulla. Vaikka keskitymme rentoutumiseen, tunti on silti jännittävä ja tapahtumarikas turvallisella taikamatolla.
Tervetuloa hoitoon tai joogatunnille!
Minulla on varusteet kahdeksalle joogaajalle yksityistilaisuuksia varten.
Vahvuuksiani ovat:
I nnokkuus ja inspiraatio,
L uovuus ja joustavuus,
O ma-aloitteisuus ja osteopatia,
N uorten, aikuisten ja lasten liikuttaminen ja toimintakyvyn ylläpito,
A natomian tietämys ja avara näkemys kaikenlaisesta liikkeestä ja liikkeen tarkka analysointi,
L iikunnan opettajana toimiminen yläkoulussa ja lukiossa yli kymmenen vuotta,
L aajat verkostot liikunnan alalta,
E rilaiset tiimit tuttuja, erilaisissa rooleissa.


